Ilmari ja Kuru Norjassa

Elokuussa oli kauan odotettu ja suunniteltu reissu Pohjois-Norjaan edessä. Tiedossa oli siis kolmipäiväiset koiranäyttelyt Tromsassa. Ensimmäinen kehä oli perjantaina ja me starttasimme Torvenkylältä keskiviikko-alkuillasta. Teimme mutkan Rovaniemen kautta, sillä jätimme Sakun sinne hoitoon. Jalmarin olin viennyt jo tiistaina vanhempieni luokse Kokkolaan. Seniorilla oli siis tiedossa täydellinen hemmotteluloma cityssä. Alunperin Sakun piti mennä sille tuttuun hoitopaikkaan (oli siellä hoidossa elokuussa 2021, kun kävimme Ilmarin kanssa Turussa Corgiracessa), mutta siellä molemmat tyttökookit olivat vetäneet Japanin lipun salkoon (lue: juoksut). Joten suunnitelma B käyttöön ja onneksi meidän Perinne-pentueen Hiltu kera palvelijoineen avasivat setämiehelle kotinsa oven.

Keskiviikkona oli suunnitelmana ajaa Leville, mutta ihan sinne asti ei jaksettu. Ensimmäinen yö vietettiin P-paikalla jossain päin Kittilää. Vähän jänskätti kuinka yö menisi, sillä se oli meille kaikille ensimmäinen yö corgimobiilissa. Mutta hienosti pojat söivät iltaruokansa, kävivät ulkona lukemassa uutiset ja rauhoittuivat nukkumaan häkkeihinsä. Kittilästä sitten aamukahvit matkaan ja kohti Leviä, jossa pidettiin vähän pitempi tauko ja päiväkahvit. Siitä lasketeltiinkin Kilpisjärvelle, jossa nautittiin kepon kanssa 10-vuotishääpäivän juhlaruokailu Saanan kainalossa. Tullin kautta kurvaten olimmekin jo Norjassa. Voi pojat, miten voikin maisemat muuttua kun ylittää valtakunnan rajan. Jos maisemat oli hienoja Kilpisjärveä kohti ajaessa, niin ihan uskomattoman upeiksi ne muuttui Norjan puolella.

Kävimme Tromssassa katsastamassa näyttelypaikan, mutta palasimme reilun 35 km takaisinpäin, kun löysimme kivan P-paikan vuorten lomasta. Illan kruunasi hääpäivän skumppa ja se, että minun puhelimessa ei ollut kuuluvuutta koko iltana. Oli ainakin rauhallista, kun ei wa laulanut eikä tarttenut roikkua ig:ssä. Perjantai-aamusta heräsimme kaikessa rauhassa, söimme aamupalan ja keittelimme kahvit pakussa. Koska minut oli maanantaina valittu Radio Novan päivän viikon kohokohdaksi, niin Nanna soitteli minulle kysellen kuulumisia. Itseä harmittaa, kun en haastattelua kuullut, sillä se lähetettiin myöhemmin päivällä radiosta ja silloin olimme koirien kanssa kehän laidalla. Perjantaina oli kyseessä NORD-näyttely ja cardit arvosteli ruotsalainen Paul Stanton. Koirat käyttäytyivät fiksusti ja liikkuivat hienosti, joten torstain pitkä matkapäivä ei ollut jättänyt "jälkiä" meidän aktiivisiin koiriin. Kuru sai EH:n ja Ilmari ERI:n. Näyttelypäivän jälkeen päätimme lähteä ajelemaan lähistölle ja katsella paikkoja. Loppujen lopuksi kävimme Tromssan toisella puolen maaseudulla, syömässä sekä ruokakaupassa. Ilta-ajelulle ylitimme kaksi siltaa ja ajoimme kahden tunnelin läpi. Yöksi päätimme jäädä näyttelyalueen lähellä olevalle hiekkaparkkipaikalle. Uni maistui taas hyvin koko sakille.

Lauantaina meillä oli vuorossa KV-näyttely ja tuomarina oli norjalainen Anne Livø Buvik. Kuru jatkoi EH-linjaa ja Immu saalisti itsellensä PU3 ja varasertin. Itsellä alkoi jo vähän pelottamaan, että jääkö Ilmarin serti saamatta ja näin myöskin Norjan muotovalion titteli. Kurun otin matkaan vain kokemusta hakemaan. Itse tiedostan täysin, että nuori herra on vielä kovin keskeneräinen ja näin ollen jakaa hyvinkin voimakkaasti tuomareiden mielipiteet. Näyttelypäivän jälkeen päätimme lähteä käymään näköalapaikka Fjellheisenille, joka sijaitsee Storsteinen vuorella. Sinne noustiin kondoolilla ja koirat olivat tervetulleita myös. Kävimme siis ihastelemassa maisemia ja takaisin tullessa haimme meille ruuaksi isot pizzat. Vissiin vuoristoilma, pitkät ajomatkat ja hyvä ruoka uuvutti meidän sakin, sillä painuimme maata jo kasin maissa. Sunnuntaina olisi edessä viimeinen näyttelypäivä ja NORD-näyttely.

Sunnuntaina maittavien ja pitkien yöunien jälkeen heräsimme viimeiseen näyttelypäivään. Kahvia koneeseen ja menoksi. Tänään cardeja tuomaroi rodun konkarituomari norjalainen Leif-Herman Wilberg, joka myös kasvattaa pemuja itse. Ja niinhän siinä kävi, että Kurulle salaa haaveilemani ERI jäi saamatta, sillä nuorimies oli ihan liian kaponen ja kehittymätön. Tulokseksi Kurumuru sai H:n. Kovin odotuksin Ilmarin kanssa kehään, vaikka Immunkin kohdalla tiedostan, että kaikki tuomarit eivät tykkää Immun slim fit- olemuksesta. Ja niin jäi SA saamatta ERI:n kaveriksi. Tämä harmittaa vietävästi, mutta sellaista tämä on. Itselle koirat on maailman parhaimipia ja upeimpia, mutta ei välttämättä sitä samaa ulkomuototuomareille. Joten talvi pitää katsella sillä silmällä Norjan näyttelyitä, että mihin lähdetään ensi kesänä. Mutta ylpeä olen poikien turnauskestävyydestä, sillä samalla flowlla vedettiin kolme päivää putkeen eikä pakuelämä ollut millään muotoa haaste koirille.

Onneksi Norja on kertakaikkisen upea maa niin mielellään sinne uudemmankin kerran lähtee. Sunnuntaina pakkasimme heti kehän loputtua auton ja edessä oli pitkä kotimatka. Kotimatka kun ajettaisiin yhtä kyytiä ja omassa sängyssä oltiinkin vähän vaille 03 yöllä. Ai niin, Sakun oli tarkoitus tulla Rovaniemeltä kotiin, mutta siellä se setämies vieläkin Hiltun kanssa resuaa. Saa nähdä, koska herra mahtaa kotiutua.

Huikea oli reissu, vaikkei koiranäyttelytulokset vieläkin harmittaa tätä emäntää. Onneksi koirat eivät niistä mitään ymmärrä ja samalla tavalla häntä heiluen kehästä tullaan pois kera kehujen oli lopputulema mikä tahansa. Noh, tämä tosiaan tarkoittaa sitä, että ensi kesänä on tiedossa Norjan reissu vol. 2. Saa nähdä onko se sitten Tromssaan, vaiko Fauskeen vai jopa Trondheimiin. Kyllä tämä koiranäyttelyhulluus on upea harrastus, kun kehän laidalla näkee tuttuja, joiden kanssa saa nauraa pissat housussa, saa jännätä kaverien koirien menestystä, kokee uusia, upeita paikkoja ja saa viettää laatuaikaa koirien kanssa yhdessä harrastaen.